Penangista Itaan 22.2.

Olimme viettaneet nyt melkein viikon eri kaupungeissa, kaksi yota Surathanissa kaksi Hatyaissa ja kaksi Penangissa. Kaupungit alkoivat jo tympimaan, joten oli aika tehda jotain muuta. Paatimme lahtea Penangista Itaan kohti niemimaan keskella sijaitsevaa Temenggor-jarvella sijaitsevaa Pulau Bandingia. Saimme tiedon, etta bussi itaan lahtee mantereen puolelta Butterworthista, joten kipin kapin kohti lauttasatamaa. Penangista Butterworthiin lautta on jalankulkijalle ilmainen, toisin pain maksaa n. 1 RM.

Lautalla oli ryhma Nepalilaisia siirtotyolaisia, jotka ihastuivat kovasti Marikaan. Kun yksi keksi kuvauttaa itsensa Marikan kanssa, niin seuraavaksi muutkin olivat ottamassa kuvia itsestaan vaalean skandinaavin vierella. Sitten yksi keksi otattaa kuvan myos minun kanssani, jolloin sama rumba toistui jalleen. Mukavia tyyppeja kuitenkin, katselivat myos kovasti innoissaan meilla mukana olleita Suomen kuvia. Kavereilla oli kolmen vuoden pesti Taipingissa, jonka jalkeen paluu Kathmanduun. Nepalin elintaso ei liene jarin korkea, kun sielta tullaan tanne kolmeksi vuodeksi tekemaan hilloa.

Butterworthin bussiasemalla oli kovasti auttavaisia tyyppeja vastassa. Kun yhdelta kulkijalta kysyimme mista lipun Banding Islandille ( Pulau Banding) mahtaa saada, oli meilla pian kaksikin neuvojaa. Ensin haettin Kota Bharulle vievan bussin luukkua, jota kautta itsekin olisimme olleet menossa. Kuitenkin osoittautui, etta oikea yhteys saarelle oli paikallisbussi Pengkalan Huluun, josta Gerikin kautta paasisi saarelle. Toinen opastajista vei oikealle luukulle, josta kavi ilmi etta bussi lahtee heti, eli lipun voi ostaa bussista. Ensimmainen opastaja kaveli lopulta bussille asti kanssamme varmistaakseen, etta varmasti paasemme matkaan. Vastaavaa huolenpitoa toiselle puolen maailmaa eksyneista turisteista tulee yllattavan usein vastaan taallapain, vaikkakin monesti huolehtivainen kysymys 'Where are you going?' tarkoittaakin etta 'minulla olisi jotain myytavaa sinulle!'.

Pengkalan Hulusta, joka on pieni muutaman tuhannen asukkaan kaupunki lahella Thaimaan rajaa, oli siis tarkoitus jatkaa eteenpain toisella bussilla. Asemalla kysyimme tietoja paikalliselta kaverilta, joka kertoikin bussi seka taksi yhteyksien hinnoista avuliaasti. Lippuluukulta saimme tietaa, etta seuraava bussi lahtisi parinkymmenen minuutin paasta. Hetken kuluttua sama kaveri tuli kuitenkin jututtamaan uudemman kerran pyytaen meita lopulta kotiinsa vieraaksi koska olimme olleet niin ystavallisia hanta kohtaan. Maailmalla kun joku tarjoaa jotain varsinkin ilmaiseksi alkavat punaiset halytysvalot vilkkumaan valittomasti, mutta paatimme jututtaa kaveria enemman.

Fadhil bin Endot osoittautui taksikuski/luonto-opas yrittaksi, joka oikeasti ystavallisyyttaan halusi ottaa meidat kotiinsa asumaan, seka nayttaa laheisen luolan ja paljon muuta. Mitaan rahaa han ei huolinut, vaan painvastoin maksoi meidankin ruokamma pariin otteeseen. Hetken puntaroituamme lahdimme Fadhilin matkaan. Fadhililla on muuten Pengkalan Hulun ainoa luonto-opaslisenssi, joten kannattaa kysella kaupungilla kun tanne eksytte. Kaikki vaikuttavat tuntevan kaverin.


Fadhil kaytti meita mm. rajavyohykkeella, jonka jalkeen kavimme vetaisemassa paikalliset poperot. Illalla katselimme valokuvia seka tutustuimme laheiseen Royal Belum viidakkoon kirjojen valityksella. Fadhil osoittautui varsinaiseksi luontofriikiksi, jonka suurena intohimona oli mm. katsella National Geographic kanavalla esitettyja luontodokumentteja. Tavallaan siis hengenheimolainen.


Illemmalla poikkesimme maisemapaikalla, josta kuva. Taalla on ollut muutamana paivana rajuja sadekuuroja, jotka hyorystyvat illalla vuorten rinteita nouseviksi usvapilviksi. Myohemmin illalla lahdimme viela paikalliseen kuumaan lahteeseen kylpemaan. Rikkipitoinen yli 40 asteinen vesi antoi rentoutuneen olon taaten hyvan younen.