Koskenlaskijat

:) Niinhan se oli kuin arvelinkin, etta asiat jarjestyvat taalla helpommin paakaupungista kasin kuin paikan paalta. Eli River Raftingia jarjestavaa agenttia ei Tenomista loydetty. Kota Kinabalussa olevasta vastuullisesta firmasta kylla sanottiin taalla olevan agentti, jonka osoitekin tiedettiin: Amboi 1. Kuitenkaan naapurustossa ei aijasta ollut kukaan kuullutkaan, vaikka kaveria kaytiin etsimassa paikallisen junayhtion edustajan autolla ihan porukalla joen toisella puolella olevasta muutaman kymmenen talon Amboi-kylasta. Kun ykkos suunnitelma ei toimi otetaan esiin numero kaksi, joten paatimme lahtea paikallisjunalla Beaufortiin. Kaikki jokiretkeilijat kulkevat Beaufortin kautta, joten jollakin konstilla sielta homma varmaan jarjestyisi.


Sinansa harmitti lahtea nain pian, silla kuten aiemminkin taisin mainita Tenom oli erittain miellyttava pikkukaupunki. Kuvassa nakyy rautatieaseman lahella olevia mielettoman hienoja puita, joita ei ikava kylla saanut kuvaan kokonaan kuin kentan toiselta puolen. Marika pienena puun alla. Aamupaivan kaupunkikiertelykin oli oikeastaan mukavaa, nahtiin paikkoja itsekseen seka ystavallisen rautatieyhtion kaverin avustuksella. Yhtiolla oli oma lehma ojassa, silla han oli itsekin kiinnostunut loytamaan agentin oman firmansa ja kaupungin turismi-imagoa kohottaakseen.


Beaufortiiin kulkeva juna oli elamyksellinen vanha dieselveturi viela vanhempien vaunujen kera. Myos itse kiskot olivat huollon tarpeessa, ja kunnostustoita pitkin radan vartta olikin menossa monin paikoin. Beaufortista Kinabaluun kulkeva osuus olikin jo poistettu kaytosta, ja rautatieyhtio oli siirtynyt bussikuljetukseen silla valin. Nakymat radan varrella olivat eksoottiset junan kulkiessa koko matkan pitkin padasjoen vartta lapi viidakkomaiseman. Valilla penger putosi kiskoilta suoraan jokeen, mika hieman laittoi miettimaan. Voisi kuvitella junan painosta paikalla olevan sortumavaaran, mikali joki hiemankin syo pengerta.


Beafortista otemme yosijan ja paatimme soittaa Riverbug nimiseen firmaan Kinabalussa. Koskenlasku jarjestyikin seuraavaksi paivaksi. Tapasimme Riverbugin kaverit rautatieasemalla 9:30, josta lahdimme junalla takaisin etelaan melkein Tenomiin asti.


Koski ei junasta nayttanyt kovin vaativalta, mutta kuohuissa oli kylla jannitysta ja hauskuutta. Veneen keulassa sai hyvan tuntuman tyrskyihin, ja IV-luokan kohdassa oli jo hieman jannitysta, kun vilkaisi muutaman metrin syvyiseen syoveriin aivan alapuolella. Kuulemma keikauttaa veneen armotta, mikali sinne joutuu. Ainakin yksi venekunta olikin jossain kohden keikahtanut ympari ja kavereita ongittiin sitten joesta. Kiinalaiset olivat kauhuissaan veden varassa, enpa tieda omasivatko kummoistakaan uintitaitoa. Keskimaarin joki oli II-luokan lillittelua kauniissa maisemassa, mutta III-luokan paikkoja oli useita ja IV-luokkaan kuului se edella mainittu syoveri. Joen luokitus vaihtelee voimakkaasti sademaarien mukaan ja onneksi taalla on kohtuu paljon viime aikoina satanut. Koko koskenlasku kesti noin 1,5 tuntia. Kiva kipina jai molemmille, tasta on hyva lahtea katselemaan uusia entista isompia koskia.

Nyt kutsuu mua Padasjoki

Tanaan oli matkustuspaiva. Ranaun kaupungista oli tarkoitus ottaa minibussi Keningauhun, josta jatko Tenomiin ja edelleen Padasjoelle... No ehkei ihan Suomeen asti, mutta paikallinen joki on nimeltaan Padas. Padas - joella jarjestetaan koskenlaskua kumiveneilla ja kanooteilla, mika oli tanne tulon syynakin.

Arviolta 150-200 km matkaan tarvaytyi koko paiva, kun ensin Ranausta Keningauhun toista tuntia odottamamme auto ei lahtenytkaan matkustajien vahyyden vuoksi, vaan suoritettiin siirto toiseen Tambunaniin kulkevaan. Tambunasista, joka vaikutti olevan varsinainen lannen tuppukyla, piti jatkaa matkaa toisella minibussilla. Odotus kuitenkin venyi, ja lopulta kanssamme Ranausta lahtenyt nainen hermostui ja lahti lapsensa kanssa taksikyydilla eteenpain. Emme paasseet samaan taksiin, koska se oli jo taynna. Lahdimme itsekin hakemaan taksikyytia, mutta kavi ilmi etteivat taman kylan taksit halunneet enaa iltapaivalla lahtea kauemmas kaupungista ainakaan ilman ylisuurta korvausta. Paatimme monien kylalaisten neuvojen vastaisesti menna isomman tien varteen liftaamaan. Ensimmainen auto oli Kinabalusta tuleva ilmastoitu bussi, johon paasimmekin heti kyytiin. Kylan asukkaat olivat ilmeisesti tasta autuaan tietamattomia, koska odottivat paikallisissa minibusseissaan lahtoa varmaan viela monta tuntia meidan poistuttuammekin. Omituinen paikka.

Loppumatka sujuikin kommelluksitta, ja Keningausta otimme taksin Tenomiin. Tenom vaikuttaa tahan asti Sabahissa kaymistamme kaupungeista miellyttavimmalta ainakin ensivaikutelmaltaan. Kaupungissa on sympaattinen kavelykatu, jonka varrella ravintoloita ja liiketiloja. Kotoisa tunnelma vaikka taustalla siintavatkin vihreat viidakkokukkulat.

Huomenna olisi tarkoitus kayda kyselemassa hotellin viereisesta matkatoimistosta koskenlaskumahdollisuuksia. Kinabalusta paivan reissu olisi jarjestynyt kaden kaanteessa, mutta yleensa taalla paikan paalla on kaikki vaikeampaa, joten saapa nahda saadaanko huomiseksi toimintaa.

Kinabalulta Poringiin

Aina ei asiat osu kohdalleen. Tarkoitus oli taalla lahtea trekkaamaan nopealla aikataululla Kinabalun rinteita. Ensimmaisena paivana Kota Kinabalussa kavimmekin bookkaamassa itsellemme nukkumapaikat vuorelta, koska nykyisin vuorelle ei paasteta matkailijoita ilman yopaikkavarausta. Varauksen tehtyamme vietimmekin mukavan paivan laheisella Mamutikin saarella hostellissa tapaamamme porukan kanssa. Kavimme varjoliitamassa seka snorklailemassa rannoilla. ihan kivaa, mutta ei kylla parjaa aikaisemmille saarille. Turhan lahella kaupunkia nama 'nahtavyys saaret' , vahan puistomainen tunnelma jonka kylla kesti vuorelle lahtoa odotellessa.

Illalla Samiin kuitenkin iski flunssa, joka oli tehnyt tuloaan jo useamman paivan nostaen kovan kuumeen yoksi. Paatos oli aika helppo: annettiin varausnumero ruotsalaisen Gustavin kaytettavaksi, koska han oli paivalla jaanyt ilman varausta. Seuraava paiva meni enimmakseen toipuessa. Marika kavi majatalon omistajan kanssa kuntosalilla ja iltapaivalla kaytiin lahikaupassa ostamassa ruokatarvikkeita ja kokattiin ensimmaista kertaa loman aikana. Reissun paras ruoka :) .


Illalla kavimme viela jalkahieronnassa edellisena paivana tapaamamme Akikon kanssa. Hieronta oli kovaotteisinta, mita koskaan olimme saaneet. Mielessa kavi, etta pitaako kidutuksesta maksaakin vai riittaako hierojalle pelkka sadistinen huvittelu. Marikan pohkeessa oli joitain mutteja, jotka eivat ottaneet sulaakseen kovista otteista huolimatta, joten Marika ja Akiko saivat viela nauttia kuppauksestakin kaupan paalle. Marikan mukaan kasittelysta oli hyotya, vaikka seuraavina paivina jalassa olikin melko tummanpuhuva jalki.


Kolmantena aamuna Kota Kinabalussa Marika kavi viela kerran salilla ja uimassa minun toipuessa majatalossa. Mietittyamme mita tehda, paatimme lahtea lahtea porukalla Akikon kanssa Gunung (vuori) Kinabalun laheiseen Poringin kylaan kuumiin lahteisiin kylpemaan. Vuori on massiivinen lahelta nahtyna, mutta eipa muuta 4101 m korkeasta nyppylasta voi odottaakaan. Majoittauduimme pariksi paivaksi lahteille, joissa olikin oikein mukava lammitella. Taallahan onkin ollut vahan viileaa...

Akiko lahti seuraavana paivana jo takaisin kohti Japania. Me varasimme uudestaan vuoren huiputuspaivan, nyt siis 2.4. Toinen ikava yllari sairastumisen lisaksi tuli aamulla Poringissa kun alkoi sataa (kylan nimikin jo kertoo, etta taalla sataa joka paiva). Ei sade mitaan, mutta joku ketale oli jossain valissa pihistanyt rinkasta Samin uuden kalvotakin, joten sateessakavely ei niin houkuttelevaa ollutkaan. Takin katoamispaivakaan ei ihan varma ollut, kun sita ei yleensa taalla ole tarvinnut. Joskus voi syoda miesta...


Kavimme laheisessa Ranaun kaupungissa tekemassa rikosilmoituksen vakuutusta varten tarkoituksena samalla ostaa jotain uutta sateen kestavaa. Kavi ilmi, etta vuorelle voi myos vuokrata takin, joten olkoon, parjataan lampimassa ilmankin. Turhaa painolastiahan se vain olisi. Ystavallisen miliisin kanssa kavimme myoskin syomassa seka kiertoajelulla juuri pakasta vedetylla polliisiautolla. Kaveri kyyditti muutaman tunnin ympari aluetta, ennen kuin kutsu muihin hommiin tuli.


Illalla tutustuimme Poringin lahteilla olevaan Canopy Walkwayhin, eli viidakkoon puihin rakennettuun koysisiltasysteemiin. Neljankymmenen metrin korkeudella viidakossa puusta puuhun kulkevalla silta systeemilla oli hyva rauhoittua paivan jalkeen varsinkin kun metsassa ei sateella ollut muita kuin me.


Poikkesimme myoskin pienella vesiputouksella joka oli oikein kaunis.

Illalla majapaikan aula ja kaytavat muuttuivat nahtavyystilaksi, kun valot houkuttelivat erilaisia otokoita viidakosta esiin. Perhosia, koppakuoriaisia ja muita otokoita seka niita syovia lepakoita oli mukava bongailla seinilta. Kahta saman lajin edustajaa oli vaikea loytaa, joten innostuimme kuvaamaan muutamia. Moskiittoja tai muita purevia otuksia ei kuitenkaan nakynyt yhta iilimatoa lukuunottamatta. Kaikki alla olevat ottiaiset on siis kuvattu yhden rakennuksen sisaseinilta yhden illan aikana. Ja lisaakin olisi loytynyt jos intoa olisi riittanyt.


Erinomaisen kaunis kiitaja.


Toinen nopean nakoinen ja melkein kylpparilaatan kokoinen.


Viheria perhonen.


Massiivinen otus.


Tamakin alieni oli golfpallon kokoinen.


Riittavan iso juomaan olutta.


Nama ovat melko yleisia taalla.



Hauska Tohvelin muotoinen ja haranpainen otus.


Samantapainen kuin edellinen, mutta kuitenkin selvasti eri laji.


Mahottoman pitkajalkanen lukki.