Vuoren valloitus

Mount Kinabalu.



Edellisena yona siirryimme siis yobussilla Sempornasta Ranauhin, josta yopaikka neljannella yrittamalla loytyikin. Aprillipaivana lahdimme minibussilla kohti puiston paamajaa, josta toivoimme loytavamme yopaikan seuraavalle yolle. Tiedossa oli, etta siella yopyminen maksaa enemman kuin kaupungissa, mutta n. 1500 metrin korkeudessa oleva majoitus antaisi elimistolle hiukan aikaa tottua korkeampaan ilmanalaan ennen vuorelle lahtoa. Tuurilla saimmekin viimeiset jaljella olevat paikat. Nakyma aamulla asuntomme kuistilta ylos vuorelle, hyva paiva kiiveta.


Paasimme viela autokyydilla puiston rajalle noin 1800 metrin korkeuteen, jossa matkailijat toivotettiin nain iloisesti tervetulleeksi. Eipa taida kannattaa menna ilman lupia puistoon. Opas on myos pakollinen jokaiselle ryhmalle. Onneksi tapasimme muutamia sopivia kavereita, joiden kanssa jaoimme opasmaksut. Toisen pariskunnan Ruthin (UK) ja Peterin(Hollanti) olimme jo tavanneet Perhentianilla aiemmin, ja toinen pariskunta Fransisco(Peru) ja Carrie (UK) olivat puolituttuja Sipadanilta. Lisaksi Carrie ja Ruth olivat vanhoja kavereita keskenaan ja toisistaan tietamatta matkalla. Kylla on pieni tama maailma.


Kuvattavaa matkalla oli runsaasti, Marikan kanssa valitsimmekin hitaamman nousunopeuden kuin muu porukka nahdaksemme enemman. Muut olivat ensimmaista kertaa vuorilla, joten vauhti oli tietysti sen mukaista, koska hinku ylos oli kova. Meidan filosofiamme taas oli, etta itse matka on tarkea, ei niinkaan paamaara eli huipulle paasy. Huipullahan ollaan vain pieni hetki, joten pitkasta nousustakin on osattava nauttia.


Alkuosa polusta oli viidakkoa, kasvillisuus muuttui jatkuvasti korkeuden mukaan.


Oravat ja myyrat olivat ainoita nisakkaita joita matkalla nakyi. Molempia oli muutamaa eri lajia.


Lihansyojakasvit viihtyivat yllattavan korkealla, tamakin kannu oli noin 2,5 km korkeudessa. Kuvasta ei kokoa nae, mutta suuaukko on tennispallon ja pingispallon valimaastossa, eli melko kookas.


Muutamia mahtavia liljoja nakyi myos matkalla.


Eteneminen oli nainkin rankkaa ajoittain. Loistopaikka lepailla ja katsella huipulle lankeavaa auringonvaloa. Pilvet pyyhkivat valilla ylitsemme, ja lopulta sadekuuro pakottikin jatkamaan matkaa.


Lepaillessa nakee. Tamannakoisia lintuja tuli pari tarkastelemaan tilannetta.


Polku ensimmaiseen yopymispaikkaan Laban Rataan oli kohtuullisen helppo seurata. Laban Rata sijaitsee noin 3300 metrin korkeudessa, joten punnerrusta sinne kuitenkin oli polun ollessa ajoittain melko jyrkkakin.


Nakymaa Laban ratasta ylospain. Varsinainen huippualue jaa kielekkeen taakse. Kuvan alue olikin matkan jyrkinta osuutta ennen huipun laakeata aluetta.


Laban Ratasta lahdimme hyvin nukutun viiden tunnin jalkeen yolla kello kaksi etenemaan kohti huippua. Koska Samilta oli aiemmin takki varastettu vuokrasimme lampiman takin lisavaatetukseksi. Takki olikin tarpeen, silla lampotila oli pakkasen puolella ja lisaksi ylempana tuuli jonkin verran. Nykyisin olemme lisaksi niin tottuneet kuumaan ilmastoon, etta alta 25 asteen pitaa jo ruveta vetamaan palttoota paalle. Eteneminen oli mukavaa taysikuun valossa, otsalamppuja ei juuri tarvinnut kayttaa. Oheinen kuva on otettu jyrkan osuuden jalkeen jotakuinkin noin 3900 metrissa 60 sekunnin valotuksella, joten saimme vahan varejakin nakyviin. Sen verran kylma ylhaalla oli, etta yokuvia ei juuri tullut harrastettua odotteluajan vuoksi.


Nakymaa huipun tuntumasta ennen auringon nousua. Kuva otettu alaviistoon, alhaalla kallionharjanteen takana nakyy vuoria seka pilvet noin 1,5-2 km korkeudessa.


Huipulle saavuimme hyvissa ajoin ennen auringon nousua. Haimme auringonnousun puolelta tuulensuojaisen tasanteen, johon aurinkoa asetuimme odottamaan. Kapealta, noin 40 cm levyiselta, mutta hyvin suojaisalta tasanteelta oli suora pudotus muutaman sadan metrin syvyyteen alaspain, joten auringon valon lisaantyessa siirryimme parin metrin paahan hieman turvallisempaan, mutta hieman tuulisempaan paikkaan nauttimaan nakymista. Kylki kyljessa toisiamme lammittaen seurasimme auringon nousua vain hiukan taristen.


Aurinkoa ei viela nay, mutta kajastus voimistuu jatkuvasti.






Aurinko naytti tulevan nakyviin ikaan kuin horisontin viivan alapuolelta. Selittakoon ilmion ken osaa.


Kaunista katseltavaa.


Tassa vaiheessa on jo hieman lampimampi.


Nakyma toisesta katselupaikastamme alaspain. Tassa kivet olivat mukavasti edessa, joten saattoi huoletta nauttia nakymista.


Vuori heitti mahtavan varjon kymmenien kilometrien paahan. Myos Kota Kinabalu jaa varjon alle.


Huipulla oli mahtava fiilistella. Virallinen korkeus siin 4095,2 metria merenpinnan ylapuolella. Merelle ei ole pitkakaan matka (Kota Kinabalu nakyi), joten nakymat olivat kylla sen mukaisia.

Vuorelta paluun jalkeen lahdimme laheisille kuumille lahteille Poringiin rentoutumaan pariksi paivaksi. Pikku kavelyt lahiymparistossa ja uinti laheisessa vuoristojoessa tekivat hyvaa rasittuneille jaloille, jotka nyt alkavatkin jo vertymaan. Varustuksesta sen verran, etta sandaaleissakin homma naytti onnistuvan mukavasti, tosin Marikan sandaali hajosi palasiksi huipun tuntumassa. Onneksi oli ilmastointiteippia mukana, joten saimme sen parsittua kasaan. Kipulaakkeetkin tulivat tarpeeseen, vaikka tosin ei meille. Annoimme ensiapua useammallekin kiipeajalle. Yhdelta oli mennyt nilkka ja muutamalla kramppasivat molemmat jalat erittain pahasti. Yksi tytto lahtikin reppuselassa alaspain jo puolestavalin rinnetta. Ei siis aivan lastenleikkia tamankaan vuoren valloitus.


Tulimme eilen liftilla Kota Kinabaluun. Kuvassa Kota Kinabalun Moskeija, joka mielestani ansaitsee tulla mainituksi, vaikka kuva ei sille taysin oikeutta annakaan(autosta napattu). Moskeijaa ymparoi suuri vesikentta, josta minareetit ja sininen kupoli heijastuvat. Arkkitehtuurin helmia.

Lento Kinabalusta lahtee illalla noin kahdeksalta kohti Kuala Lumpuria, jossa Khalis ja Nicky lupasivat tulla kentalle vastaan. Saapa nahda millaista iltaohjelmaa on viela tiedossa.

Sukeltamaan, sanoi ankka kun sillalta putosi

Action jakso jatkuu. Riverbugin kyydissa paasimme mukavasti takaisin Kinabaluun, josta seuraavaksi aamuksi kyselimme kyytia kohti Sempornaa Borneon etelaosissa. Majoituimme jalleen Lucyn kotimajoitukseen, jossa dormissa olikin tilaa yoksi. Lucyn opastuksella saimme jarkattya bussimatkan helposti hyvassa ilmastoidussa bussissa. Heratys oli aamulla kuudelta, mutta bussissa oli aikaa viela nukkua. Tai siis ainakin yrittaa. Erinomainen varustus bussimatkoille on taalla korvatulpat, silla paikallisilla ei ole mitaan kasitysta siita missa asennossa molyvehkeiden volume-nappula pitaisi olla. Kakofonia on valilla mielenkiintoinen, kun TV-sta tulee taysilla karaokea, vieressa olevalla omat stereot pauhaavat n. 75 db voimalla ja vahintaan kaksi tyyppia laulaa eri lauluja kuin muualta kuuluu. Laulavat muuten erinomaisen hyvin ja kovaa taallapain nama.


No Sempornaan paastiin kuitenkin mukavasti ja nopeasti noin 9 tunnissa. Nimi ei ehka sano kenellekaan mitaan, mutta Sipadan saattaa olla tuttu. Eli Sempornasta jarjestyy laheisille saarille napparasti paivittain kuljetuksia sukelluspaikoille, joista Sipadan on vain yksi eika ehka edes kaikissa suhteissa paras, vaikkakin kuuluisin.

Itse pidin kovasti Sibuanin tasaisesti laskeutuvasta korallimaisemasta ja vareista seka parhaasta nakyvyydesta tahan asti Malesiassa. Kuva Sibuanin sukellusreissulta, koira kuului veneen kalustukseen.

Ensimmaisen ja toisen yon majoituimme Sempornassa, josta Sibuanin reissun teimmekin. Seuraavaksi matkustimme Sipadanin laheiselle Mabulin saarelle.

Mabulilla monet ihmiset asuivat paaluille rakennetuissa longhauseissa. Oma majatalomme oli myos vastaavanlainen. Terassilta olikin mukava kayda suoraan uimassa ja yosukeltamassa. Yhtena yona katselin myoskin taysikuun valossa kilpikonnia, jotka ruokailivat viiden metrin paassa terassilta. Joka puolelta kuului puhinaa, kun kilpikonnat kavivat pinnassa hengittamassa, joten niita taytyi olla useita lahistolla.

Yosukelluksella mielenkiintoisin otus oli lonkeroiden kanssa lahes 5 metrinen mustekala, eli jattilaiskalmari. Paasimme otusta lahietaisyydelta n. 10 metrin paasta tarkastelemaan, jolloin jo hiukan hirvitti. Kalmari ei onneksi meista valittanyt vaan jatkoi etenemistaan pohjaa pitkin nopeasti mutta rauhallisesti. Oluet oli rannassa otettava.

Nakymaa Majatalon terassilta. Huoneen ikkunasta tai talon paassa olevalta terassilta oli mukava seurailla meren elamaa. mm miekkakalaparvet liikkuivat aivan mokin alta.


Mabulilla majatalomme edustalla majoittui myos joukko merimustalaisia jotka elivat veneissaan juurikaan maissa kaymatta. Valilla kuulemma lahtivat muutamaksi viikoksi tai pidemmaksikin aikaa esim filippiineille oleskelemaan. Eivat taida olla minkaan maan kirjoissa nama.


Sipadan.


Maisemaa Sipadanilta.


Lisko Sipadanilta, oli iso kuin lohikaarme.

Elikka sukellettu on paljon ja paljon on myoskin nahty. Kirjoittelisin kylla mielellani kaikki kalalajit ja muutkin nilviaiset tanne, mutta kielsivat internetin paakonttorissa tilan puutteen vuoksi. Pitanee jattaa toistaiseksi, kunnes saavat rahat kasaan uuteen kovalevyyn. Yhden kuitenkin viela mainitsen: Viimeisella sipadanin sukelluksella loysimme reilu kaksimetrisen leopardihain 22 metrin syvyydesta lepailemasta kallion kielekkeella. Hai herasi kun paasimme lahelle ja lahti uimaan ohitsemme etaisyyteen. Hieno kokemus, silla otus on siella harvinaisemmassa paassa haita. Riuttahaiden joukossa sukelteluun kerkesikin jo kyllastymaan, vaikka niistakin suurimmat nahdyt ovat noin 2,5 metrin luokkaa (Big Grey reef).


Sempornassa rentoutumassa sukellusten jalkeen.

Sempornasta lahdimme pikavauhtia yobussilla Ranauhin, jossa tata juttua nyt kirjoittelen. Bussissa aanen voimakkuuden saato oli taas hiukan hankalaa, esim musiikki soitetaan erittain kovaa (korvatulpat), mutta elokuvat taas niin hiljaisella etta kuulolaitetta kaipaisi. Ranaussa oli kahden kolmen aikaan hotellihuone vahan hakusassa mutta neljas paikka tarppasi, ihan kiva kahden hengen huone jopa. Taalta lahdemme Mount Kinabalulle huiputusmielessa noin 3 minuutin kuluttua, joten kiiretta pitaa. Kinabalu (4101 m) muuten on suurin kukkula talla maan kolkalla eli Tiibetin ja Irianin valilla muistaakseni. Kinabalu headquarterista pitaisi loytaa viela majapaikka ensi yoksi ja varmistaa etta kaikki on valmista huiputukseen. Sandaalilinja on pitanyt tahan asti eika takkiakaan ole tullut ostettua edellisen kadottua, joten vahan ohueltahan tuo tuntuu. Mutta eikohan nuo pikku jutut jarjesty, ja sandaaleissa tosiaan vuorelle olisi tarkoitus menna, mikali se osoittautuu mahdolliseksi. Toivottavasti jalat antavat joskus anteeksi.

Tama siis oli luvattu korjattu versio. Lienee tassa vaiheessa syyta lisata, etta juttuun sisaltyy myoskin aprillipila, eli jotain on pielessa. Vain yksi asia ei ole totta, arvatkaapa mika?