Matka yksinaiselle kukkulalle

Kolmantena paivana Perhentianilla paatimme suunnistaa saaren keskella olevalle kukkulalle. Matka kulki lapi synkan tihean viidakon, jossa puiden latvukset taipuivat korkealla yllamme pimentaen paivan valon.


Ajoittain polku oli vaikeakulkuista ja koynnosten muodostaman verkon peittamaa.


Myos suuret mustakeltaiset lukit olivat tehneet verkkojaan polun halki harhailevien turistien varalta, mutta puun oksaa apuna kayttaen saimme urheasti leikattua tiemme eteenpain.


Lukkien lisaksi metsassa asui vain pienia mustia oravia, jotka kaukaa puiden latvasta varoittivat lahestyvasta kulkijasta saksattavalla aanellaan. Oravat olivat varoivat tarkasti nayttaytymasta, mutta aina silloin talloin hanta vilahti puun latvuksessa.


Varovaisuuteen metsassa oli syytakin, silla vikkelyydestaan huolimatta aina silloin talloin joku suurista lukeista sai oravan napattua verkkoonsa kaarien sen tiukaksi palloksi seittiin kypsymaan.


Viidakon synkimmassa osassa koynnosten kukat olivat pehmeita, roikkuvia ja utuisen oloisia.


Edettyamme viela hetken lumotussa metsassa alkoi puiden juuristoissa kasvaa piparkakkuja, jotka houkuttelivat maistamaan.


Vanhat kyhmyiset puut elivat omaa hiljaista elamaansa hapuillen hitaasti polulla kulkijoita kiemuraisilla oksillaan. Piparkakkujen avulla ne houkuttelivat varomattomia kulkijoita lahelleen.


Vaeltajan eksyessa liian lahelle oksia ja koynnoksia, puu kaappasi varomattoman kulkijan tiukkaan otteeseensa. Onnettomat puun otteeseen jaaneet kulkijat muuttuivat itsekin aikojen saatossa osaksi puuta ja metsan elamaa.


Metsassa eli myos puuhaltioita, jotka pitivat huolta puista ja niiden vangeiksi jaaneista vaeltajista. Puuhaltioita on erittain vaikea havaita tihean lehvaston lavitse. Loydatko kuvasta haltian?



Kukkulan laen lahettyvilla polun varrella oli vastassa vanha mahtava Lisko, jonka kyljet hohtivat kultaa ja pronssia. Lisko tarkkaili taysin hievahtamatta ohikulkevia turisteja, mutta varovasti peraantyen onnistuimme poistumaan paikalta Liskon jaadessa vahtipaikalleen tarkkailemaan polkua.



Liskon ohitettuamme saavuimme aukiolle, jolla kasvoi villeja banaaneja, limea ja pienia mangoja. Kaikki hedelmat kuitenkin olivat raakoja ja karvaita. Yhden banaanin soimme nalkaamme laittaen muutaman hedelman laukkuun kypsymaan.


Palmussa kasvoi suurina terttuina tummia herkullisen nakoisia hedelmia, jotka kuitenkin polttivat maistettaessa suuta kuin tuli.


Metsassa kasvoi myos nainkin hyvan nakoisia marjoja, joihin emme kuitenkaan koskeneet.



Hedelmapuiden ylapuolelta avautui hieno nakoala viidakon puiden ylitse laaksoon ja lahdelle.


Puiden latvuksissa perhoset ja suuret korennot porrasivat kukkivien koynnosten ylla.


Kukkulan laella oli hyva levahtaa ja venytella ennen paluumatkaa.


Paluumatka kukkulalta kulki myos synkan metsan lapi. Metsassa eli haltioiden oravien ja niita syovien lukkien lisaksi viela ruma karvainen Lukitar, jonka jouduimme ohittamaan paastaksemme metsasta pois. Lukitar asui viidakon ylaosassa pyydystaen lukkeja ravinnokseen. Se ei kayttanyt seitteja, kuten muut hamahakit vaan pyydysti lukit yllattamalla ne nopealla syoksylla. Ohittaessamme Lukittaren se soi juuri saalistaan, joten paasimme turvallisesti ohitse ja pois viidakosta.


Viidakosta paastyamme maininki oli yltynyt mukavasti, joten rentouduimme meren aalloissa surffaten auringonlaskuun asti. Kerran paasimme jopa samanaikaisesti surffiin rantaan asti.

The End!